Ammattiastrologi Anne Lampimäki

ammattiastrologi

anne lampimäki

Astrologia on yksi parhaimpia keinoja kasvattaa ja kehittää itsetuntemusta sekä oppia itsestäsi ja läheisistäsi. Sen lisäksi astrologia on mielenkiintoista, viihdyttävää ja koukuttavaa. Sen opiskelu on parasta juuri siksi, ettei siinä voi koskaan päästä maaliin. Aina löytyy lisää tutkittavaa.

Astrologia on ollut osa minun päivittäistä arkea kohta 10 vuotta asti ja 2017 lähtien se on ollut myös mun työ. Ura ammattiastrologina on antoisaa ja vaihtelevaa, välillä myös rankkaa.

Tähdet, planeetat ja horoskooppimerkit itsessään ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta saakka, mutta todellinen lamppu syttyi, kun aloin opiskella syntymäkarttojen tulkintaa.

Ammattitaitoisen astrologin tehtäviin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen, minkä vuoksi tässä työssä ei tule koskaan valmiiksi.

Olet sydämellisesti tervetullut asiakkaakseni, kaipaat sitten tulkintaan, kuukausijäseneksi, luennolle tai opiskelemaan!

KAIKKI TULKINNAT

Kiinnostaako henkilökohtainen tulkinta sinun astrologisesta kartastasi? Tai kenties tarot tulkinta?

kuukausijäsenyys

Liity mukaan kuukausijäseneksi! Siellä on tarjolla sisältöä horoskoopeista kanavointeihin – joka kuukausi lisää uutta luettavaa ja kuunneltavaa.

Valitse itsellesi mieluinen jäsenyyden laajuus ja pääset nauttimaan sisällöstä, mitkä on tarjolla ainoastaan kuukausijäsenille!

AJANVARAUS

Uusia aikoja tarjolla!