Merkuriuksen varjoalue

Syyskuun 2020 tähtitaivas

Syyskuu tuo mukanaan muutoksen toimintaan. Eikä kaikki asiat välttämättä ole aina niin kivoja. Siirryimme 22.8. Neitsyen aikaan, joka patistaa meitä ottamaan lusikan kauniiseen käteen, katsomaan maailmaa jälleen realististen kakkuloiden lävitse ja etenkin Neitsyen…

Lue lisää

Heinäkuun 2020 tähtitaivas

Heinäkuu voi tuntua aika raskassoutuiselta aika ajoin, sillä yhteensä 5 planeettaa (Merkurius, Saturnus, Jupiter, Neptunus ja Pluto) peruuttavat. Lisäksi Venus pysyy peruutuksenjälkeisellä varjoalueella 29.7 saakka. Mars siirtyi omaan merkkiinsä Oinaaseen juuri kesäkuun lopulla, joka selkeyttää energioita, mutta voi samalla kaiken peruuttamisen keskellä nostaa pintaan ärsytystä ja ajaa turhanpäiväiseen kahnaamiseen…..

Lue lisää

Kesäkuun 2020 tähtitaivas

Tämä blogiteksti tulee nyt muutaman viikon myöhässä, kun onnistuin sähläämään oikein urakalla valmiiksi saadun tekstin kanssa. Tallentamani pitkä teksti ei yhtäkkiä ollutkaan enää saatavilla ja en tänä päivänä tajua, mitä olen tehnyt ja minne olen tekstin tallentanut. Mutta toisaalta sopii ihan hyvin kaksosmaiseen energiaan, kun oikea käsi ei liiassa kiireessä aivan tiedä, mitä vasen tekee….

Lue lisää

Vieritä ylös