• Astrologia

    Heinäkuun 2020 tähtitaivas

    Heinäkuu voi tuntua aika raskassoutuiselta aika ajoin, sillä yhteensä 5 planeettaa (Merkurius, Saturnus, Jupiter, Neptunus ja Pluto) peruuttavat. Lisäksi Venus pysyy peruutuksenjälkeisellä varjoalueella 29.7 saakka. Mars siirtyi omaan merkkiinsä Oinaaseen juuri kesäkuun lopulla, joka selkeyttää energioita, mutta voi samalla kaiken peruuttamisen keskellä nostaa pintaan ärsytystä ja ajaa turhanpäiväiseen kahnaamiseen..... Lue lisää

  • Astrologia

    Kesäkuun 2020 tähtitaivas

    Tämä blogiteksti tulee nyt muutaman viikon myöhässä, kun onnistuin sähläämään oikein urakalla valmiiksi saadun tekstin kanssa. Tallentamani pitkä teksti ei yhtäkkiä ollutkaan enää saatavilla ja en tänä päivänä tajua, mitä olen tehnyt ja minne olen tekstin tallentanut. Mutta toisaalta sopii ihan hyvin kaksosmaiseen energiaan, kun oikea käsi ei liiassa kiireessä aivan tiedä, mitä vasen tekee.... Lue lisää

  • Astrologia

    Toukokuun 2020 tähtitaivas

    Minulta usein kysytään, että miten transiitit vaikuttavat omaan elämään ja miten niitä voi tutkia. Nopein ja helpoin tapa on tarkistaa, missä transiittia tekevä planeetta liikkuu omalla syntymäkartallasi eli jos esimerkkinä on Venuksen peruutus Kaksosissa, niin etsi kartaltasi, missä huoneessa (=elämänalueella) peruutus tapahtuu ts. missä kartallasi Kaksonen sijaitsee. Jos planeetta liikkuu jonkun akselin, planeetan tai pisteen yli, niin sen ajanjakson energia korostuu elämässäsi. On myös tärkeä muistaa, että joku huomaa näiden tapahtumien vaikutuksen paremmin kuin joku toinen.... Lue lisää

  • Astrologia

    Huhtikuun 2020 tähtitaivas

    Peilaan tämän hetken tapahtumia aika pitkälti siihen, mitä koronavirus aiheuttaa, sillä vaikutus on maailmanlaajuinen, siltä ei voi välttyä. On myös tärkeä muistaa, että joku huomaa näiden tapahtumien vaikutuksen paremmin kuin joku toinen. Transiittien (plaaneettojen tekemät kulmat syntymäkartalle) vaikutus henkilökohtaisesti on aina tärkein omalta kannalta. Tähtitaivaan tapahtumat -osio on enemmänkin kollektiiviselta tasolta tarkasteltua energiaa. Päivämäärät, jotka... Lue lisää