Täysikuu Kauriissa 2022
Täysikuu Kauriissa 2022

Kuu täyttyi kauriin 21° keskiviikkona 13.7.2022 klo 21.37

Kauris täydenkuun energiassa on mukana kuun ja Auringon lisäksi Pluto, Musta Kuu Lilith, Merkurius sekä Ceres. Kun mukaan otetaan kuunsolmut sekä Juno, muodostuu kartalle suurkolmio, kirjekuori sekä leijakuviot. Kaiken tämän lisäksi Kauris täysikuu on superkuu, milloin kuu on kaikkein lähimpänä maata tänä vuonna. Kuun energia on siis erityisen lähellä meitä.

Ilmassa tuntuu olevan tilaisuuksia, useita langanpäitä, mihin tarttua kiinni ja lähteä luomaan jotain uutta, itsensänäköistä punosta. Joillekin niitä lankoja voi olla jopa liikaa tarjolla, mutta sen ei saisi harhauttaa niin, että jää paikoilleen tarttumatta mihinkään. Kauriin energia ei tunge mahdollisuuksia syliisi väkisin, meidän täytyy ihan itse tarttua kiinni siihen, mitä elämään kaipaamme ja sen jälkeen lähteä tekemään haluamamme eteen TÖITÄ.

Täysikuu Kauriissa 2022

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Kauris voisi tarjota jotain vähän suurempaa onnistumista – usein se on jopa odotettavissa, mutta vain ahkeruudella säestettynä. Taivaalle muodostuvan kirjekuoren ”kärki” osoittaa Kaloihin; mitäpä jos kirjaisit tänään itsellesi ison päätöksen, sulje se kirjekuoreen ja tee vakaa päätös, että alat ohjata elämääsi tätä toivetta kohden. Avaa kirje 10.9, kun koittaa Kalat täysikuun aika ja tarkista toiveesi – antaako Kauris jo palkintoja vai jatkuuko työstö vielä Kauriin uudelle kuulle 23.12 saakka.

Leijakuvion kärki osoittaa täydelle kuulle sekä Plutolle ja ohjaus löytyy Auringolta ja Merkuriukselta. Älä torju apua sellaisissa tilanteissa, missä sitä sinulle tarjotaan pyyteettömästi ja täydellä sydämellä. Ja kun pystyt auttamaan toista, niin tarjoa apua, mutta tee se vain silloin, kun oikeasti pystyt siihen. Ei ole tarkoitus polttaa kynttiläänsä molemmista päistä eikä auttaa muita tilanteessa, missä sinun täytyisi auttaa itseäsi. Ei ole tarkoitus luoda keinotekoista kiitollisuudentunnetta.

Kauris täysikuu voi palauttaa meidät muistamaan, että kaikki asiat elämässä eivät ole pikaisia sprinttejä, vaan toisinaan myös maratoneja mahtuu mukaan ja niitä myös tarvitaan. Ne tulisi aina käsitellä erikseen ja tiedostaa, että millaiset asiat vaativat enemmän panosta, aikaa sekä kärsivällisyyttä.

Kaunista täydenkuun iltaa!

Anne Mari | Tähtituuli

Scroll to Top